Tässä eräänä päivänä matkustin Koiran kanssa bussilla lenkkeilemään pienessä tihkusateessa Pyynikin harjulle. Seurana oli kaverini koiransa kanssa ja agendana oli samalla jatkaa koirien totuttamista toisiinsa – projekti, jonka aloitimme aikaisemmin keväällä. Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että lenkki sujui pääpiirteittäin oikein hyvin, koirat olivat pääasiassa kohteliaan välinpitämättömiä toisiaan kohtaan ja loppua kohden hakeutuivat jopa kulkemaan rinnakkain.
Jossain vaiheessa mähkiessämme harjun rinnettä kapealla polulla eteenpäin vastaan tuli lenkkeilijä ja tiesin, että Koira tulisi reagoimaan naiseen. Se jännittyi ja lukitsi katseensa lähestyvään hahmoon ja aivan oikein, kohdalle päästyään teki päättäväisen karkoitussyöksyn naista kohti. Nainen ei tästä liiemmin hätkähtänyt, vaan pysähtyi kohdallemme ja kertoi, että häneltä löytyy kotoa aivan samannäköinen parson jack russel. Rupattelimme hetken aikaa koiristamme jonka jälkeen matka jatkui normaalisti. Miksi Koira sitten oli kokenut tarpeelliseksi vastaantulijan karkoittamisyrityksen? Koska nainen oli tuijottanut Koiraa jo kaukaa.
Moni tietää, että koiramaailmassa silmiin tuijottaminen on uhkaava ja haastava ele, joten kaukaa alkanut tuijotus sai siis Koiran hälytysmoodiin ja vakuuttuneeksi siitä, että vastaantulijalla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Tilanteesta teki Koiran näkökulmasta vielä uhkaavamman se, että jutellessaan kanssani nainen jatkoi tuijottamista ja vielä kumartui koiraa kohti ja paljasti hymyillessään hampaansa. Näin ollen minulle täysin normaali ja mukavakin kohtaaminen oli Koiralle kuin vieraan vallan invaasio. Ei tarvitse kuin kuvitella eteensä jättiläinen joka mongertaa jotain käsittämätöntä, paljastaa purukalustonsa ja kumartuu kohti, niin on helppo kuvitella miltä koirasta tuntuu.
Ei voi kuin ihailla koirien tapaa omaksua ihmisten kummalliset käytöstavat osaksi omia vuorovaikutustaitojaan, sillä toki monet koirat olisivat kokeneet nämä eleet juuri siksi ystävällisen kiinnostuneeksi kommunikaatioksi kuin ne oli tarkoitettukin. Valitettavasti minun koirani ei ole yksi näistä vaan se ilmaisee vastalaiseensa terrierimäiseen tapaan tulisesti ja ihmisen näkökulmasta mahdollisesti huonosti. Minua suututtaa jos ihmisen virheellisen toiminnan vuoksi koirasta tulee tilanteen syntipukki, oli kyse mistä tahansa tilanteesta. Ihmisiltä omaksutut tavat poislukien koira kuitenkin käyttäyy pääsääntöisesti oman lajinsa käytössääntöjensä mukaisesti, vaikka ihminen ei sitä tajuaisikaan. Ja koska koira ei ole ihminen vaan koira, on mielestäni meidän kaksijalkaisten velvollisuus opetella nelijalkaisten kumppaniemme tapoja.
Kuva täältä.
Ps. Esimerkkejä koiran oikeanlaisesta tervehtimisestä löytyy mm. täällä, täällä ja täällä.
huono koira 
