No visibility

Julkaistu alunperin Morrr.com-portaalissa.

20161127_193127

Aikaisemmin syksyllä pimeässä tarpoessani ajattelin, että valkoinen koira erottuu hyvin pimeässä. Olin selkeästi unohtanut marraskuun olemassaolon… Kuvassa todella on valkoinen partaterroristimme, jonka myöhäisillan metsä on nielaissut pimeään säkkiinsä.

Kun kansakunnan arkea rytmittää tällainen vuodenaika, on helppo alkaa ymmärtää jopa niitä mauttomimpia jouluvaloja joita ihmiset ripustavat ikkunoihin, pihoihin ja parveikkeisiin. Osa valoista on aseteltu tarkasti paikoilleen, osa on huolettomasti heitetty sinne päin ikään kuin laittajalla olisi jo kiire muualle. Yhtä kaikki ne ovat oikeastaan barrikadeja, joiden tehtävä on pitää pimeys loitommalla kaikkein pyhimmästä. Ne ovat ase pimeyden kaiken alleen peittävää peittoa vastaan. Väsymätön etuvartio, joka erottaa meidät ja kaiken sen mitä ympäröivä pimeys kätkee sisäänsä.

Kun asiaa ajattelee tältä kannalta, alkaa tehdä mieli käydä ostamassa jokainen monivärisenä välkkyvä valosarja ja poron mallinen ulkovalo omalle vartiopaikalleen ikkunoiden ulkopuolelle. Luisteleva LED-pingviini? Tänne vaan.

Tai sitten voisin toivoa joululahjaksi otsalamppua…

 

Laiskojen aamujen tärkeys

Julkaistu alunperin Morrr.com-portaalissa.

20160801_140018

Blogissa on kuluneesti sanottuna vietetty hiljaiseloa hetki. Syynä on ollut paikoin klimppistä tervanjuontia muistuttanut muutto ja samaan aikaan äkillisesti eskaloitunut työtilanne. Tilanne on onneksi pikkuhiljaa rauhoittumassa ja uusi asuntokin jo muuttunut asunnon sijasta ihanaksi kodiksi.

Kiireen ja stressin keskellä pitäisi muistaa keskittyä pieniin hyvänolon hetkiin, ottaa kiinni ohikiitävistä mielihyvän ailahduksista, vaikka takaraivoissa tykyttäisi itse laadittu ja vaalittu to do-lista. Muistaa mitkä asiat elämässä ovat hyvin vaikka miljoona pientä asiaa tuntuisikin menevän huonosti. Onnea voi ihan hyvin olla lumen tuoksu iltahämärässä tai sohvalla pitkän työpäivän jälkeen hörpitty liian kuuma glögi, tai vaikka loisto-ostokseksi osoittautuneet rumat mutta käytännölliset talvikengät.

Sen ainakin tiedän, että harvinaista onnea ovat laiskat lauantai-aamut, kun sängystä ei ole pakko nousta vaikka kello olisikin ollut soimassa. Voi kääntää rauhassa kylkeä tai tuijotella muuten vaan kattoa. Silittää pientä ja karvaista valkoruskeaa päätä ja hamuta peiton alla toisen lämmintä, yhä unelta tuoksuvaa ihoa.

Sen tunteen haluaisin pullottaa, jotta voisin palata siihen kun seuraavalla kerralla tunnen jääväni stressin jalkoihin.

Ylämäen tuulisella huipulla

Julkaistu alunperin Morrr.com-portaalissa.

20160905_191054

Teille, joiden elo koiranne kanssa on jatkuvaa ruusuilla tamppaamista tämä seuraava lause voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä: koiramme on viime aikoina tuottanut paljon iloisia fiiliksiä. Meille, joille koira-arki tarkoittaa välillä oman ja koiran pään kuvainnollista seinään hakkaamista se voi olla parasta, mitä koirastaan voi kirjoittaa.

Olen nauttinut koiran seurasta, seurannut sen tekemisiä ja tarkannut sen reaktioita asioihin. Se on esimerkiksi ollut ilahduttavan hyvin kuulolla lenkeillä, tutustunut ystävällisesti uusiin ihmisiin tai osannut tarvittaessa ottaa ihan vaan rauhassa.

20160905_191136

20160905_191321

Ehkä kyse on vähän minustakin.

Ehkä kyse on myös siitä, että minä en ole viime aikoina pingottanut niin paljoa. ”Se on vaan rähinää, mitä sitten” sanoi joku joskus.

Minä olen vaatinut itseltäni koiranomistajana paljon, samoin myös koiraltani, ja osan ongelmista olen suurennellut päässäni isommaksi kuin ne ovatkaan. Pitäisi antaa koiralle enemmän mahdollisuuksia näyttää mihin se pystyy, mutta omaan tynnyriin vetäytyminen on usein helpompaa. Turvallisempaa. Suoja pettymyksiltä ja muiden hiljaiselta tuomiolta.

Olen koiran kanssa useasti todistanut, että pessimisti voi todellakin pettyä. Toisaalta se jaksaa kerta toisensa jälkeen myös yllättää iloisesti ja silloin tällöin myös tehdä tismalleen sen mitä siltä odotankin. Tosiasiassa lempiasiani Koirassa on kuitenkin se, että se tekee välillä juuri niin kuin se itse näkee parhaaksi.

Joku toinen onkin joskus todennut, että terrieri-ihmiset ovat masokisteja. Hmm…

 

Päivän paras hetki

Julkaistu alunperin Morrr.com-portaalissa.

20160410_202538

Huono päivä, paska fiilis. Sitä raahautuu kotiin viimeisillä voimilla ja huikkaa moikat aikaisemmin kotiin tulleelle miehelle, tervehtii eteiseen vastaan tullutta koiraa. Kengät pois jalasta, äkkiä kotihousut jalkaan, pakko hengähtää hetki.

Suunnaksi sänky, ajatuksena olla vähän aikaa vaakatasossa. Yhtäkkiä havahtuu siihen kun koira tapittaa häntä viuhuen sängyn vieressä. ”No tuuvvaan” ja koira hypähtää häntä yhä enemmän viskaten sängylle. Mönkii vierelle, rojahtaa kyynärpäällään puoliksi kyljen päälle ja önisee tyytyväisenä. Nauttii rapsutuksista, painaa kohta pään ja tuhahtaa onnellisena.

Kohta jaksaa taas.

 

Lomalla kaikesta

Julkaistu alunperin Morrr.com-portaalissa.

SAM_2794

Kaivan avaimet esiin ja asetan ne ulko-oven lukkoon. Livahdan äkkiä sisälle eteiseen ja suljen nopeasti oven perässäni jotta tervehtimään tassutteleva nelijalka ei pääsisi livahtamaan rappukäytävään.

Pysähdyn. Jään kuuntelemaan. Kotona on hiljaista, jääkaappi hurisee keittiössä. Ulkoa kuuluu ohi ajavan auton ääni. Se mitä en kuule on Koiran kynsien rapsutus laminaattilattialla sen tullessa tervehtimään kotiinpalaajaa. Ei kuulu naukaisevaa haukotusta kun tyyppi ensin herää uniltaan tai tömähdystä kun se hypähtää alas lempipaikaltaan sohvan selkänojalta.

Vähän aikaa olo on hämmentynyt, mutta sitten muistan. Ai niin! Jäimme juhannuksesta lomalle ja jätimme koiran anoppilaan Keski-Suomeen täksi viikoksi. Koira viihtyy siellä huomion keskipisteenä ja appivanhemmat puolestaan pitävät karvaisesta seuralaisestaan yli kaiken, joten diili oli kaikille osapuolille edullinen.

________________________________________________

Kulunut viikko on ollut tunteiltaan ristiriitainen. Toisaalta on mukava herätä tai mennä nukkumaan ilman että ensimmäisenä tai viimeisenä pitää lähteä ulos pissihommiin. On ollut rentouttavaa ajatella vain itseään, mahdollisuutta mennä ja tulla miten huvittaa. Ei ole ollut pakko mennä lenkille – tai edes ulos – jos ei ole huvittanut. Ja toisaalta rutiinit ovat olleet hukassa ja koti on ollut kovin autio. On tullut monta kertaa turhaan havahduttua ajatukseen siitä että koira pitää ruokkia tai että voisi lähteä lenkille. Kukaan ei ole käpertynyt önisten viereen sohvalla eikä pyörinyt kotiin tullessa innoissaan jaloissa (mieskin vain korkeintaan nopeasti halaa jos sattuu olemaan kotona, ei pentele pyöri jaloissa sekään). Kukaan ei ole tuijottanut korventavasti niskaa samalla kun syön jotain sohvalla tai maannut kuolleen painon lailla jalkojen päällä sängyssä öisin. Ja näitä asioita on ollut ikävä.

Koiranomistajuus on kyllä kokovartalolaji. Sitä voi kyllä tehdä vähän sinne päin tai takki muuten auki, mutta silloin irti saadut kokemuksetkin ovat eräänlaista kevytomistajuutta – vähä niinku ihan kiva. Koira elämässä rytmittää arkea, tuo siihen sisältöä ja syvyyttä sekä – ainakin meidän tapauksessamme – saa kokemaan koko tunneskaalan päästä päähän. Ja jos tuo elämää hyvässä ja huonossa rytmittävä tekijä ei yhtäkkiä olekaan läsnä, ei varmaan ole ihme jos ihmiset ovat vähän pallo hukassa.

Niin kuin me nyt.

 

Koiran puhumisen sietämätön vaikeus

Tässä eräänä päivänä matkustin Koiran kanssa bussilla lenkkeilemään pienessä tihkusateessa Pyynikin harjulle. Seurana oli kaverini koiransa kanssa ja agendana oli samalla jatkaa koirien totuttamista toisiinsa – projekti, jonka aloitimme aikaisemmin keväällä. Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että lenkki sujui pääpiirteittäin oikein hyvin, koirat olivat pääasiassa kohteliaan välinpitämättömiä toisiaan kohtaan ja loppua kohden hakeutuivat jopa kulkemaan rinnakkain.

Jossain vaiheessa mähkiessämme harjun rinnettä kapealla polulla eteenpäin vastaan tuli lenkkeilijä ja tiesin, että Koira tulisi reagoimaan naiseen. Se jännittyi ja lukitsi katseensa lähestyvään hahmoon ja aivan oikein, kohdalle päästyään teki päättäväisen karkoitussyöksyn naista kohti. Nainen ei tästä liiemmin hätkähtänyt, vaan pysähtyi kohdallemme ja kertoi, että häneltä löytyy kotoa aivan samannäköinen parson jack russel. Rupattelimme hetken aikaa koiristamme jonka jälkeen matka jatkui normaalisti. Miksi Koira sitten oli kokenut tarpeelliseksi vastaantulijan karkoittamisyrityksen? Koska nainen oli tuijottanut Koiraa jo kaukaa.

Moni tietää, että koiramaailmassa silmiin tuijottaminen on uhkaava ja haastava ele, joten kaukaa alkanut tuijotus sai siis Koiran hälytysmoodiin ja vakuuttuneeksi siitä, että vastaantulijalla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Tilanteesta teki Koiran näkökulmasta vielä uhkaavamman se, että jutellessaan kanssani nainen jatkoi tuijottamista ja vielä kumartui koiraa kohti ja paljasti hymyillessään hampaansa. Näin ollen minulle täysin normaali ja mukavakin kohtaaminen oli Koiralle kuin vieraan vallan invaasio. Ei tarvitse kuin kuvitella eteensä jättiläinen joka mongertaa jotain käsittämätöntä, paljastaa purukalustonsa ja kumartuu kohti, niin on helppo kuvitella miltä koirasta tuntuu.

Ei voi kuin ihailla koirien tapaa omaksua ihmisten kummalliset käytöstavat osaksi omia vuorovaikutustaitojaan,  sillä toki monet koirat olisivat kokeneet nämä eleet juuri siksi ystävällisen kiinnostuneeksi kommunikaatioksi kuin ne oli tarkoitettukin. Valitettavasti minun koirani ei ole yksi näistä vaan se ilmaisee vastalaiseensa terrierimäiseen tapaan tulisesti ja ihmisen näkökulmasta mahdollisesti huonosti. Minua suututtaa jos ihmisen virheellisen toiminnan vuoksi koirasta tulee tilanteen syntipukki, oli kyse mistä tahansa tilanteesta. Ihmisiltä omaksutut tavat poislukien koira kuitenkin käyttäyy pääsääntöisesti oman lajinsa käytössääntöjensä mukaisesti, vaikka ihminen ei sitä tajuaisikaan. Ja koska koira ei ole ihminen vaan koira, on mielestäni meidän kaksijalkaisten velvollisuus opetella nelijalkaisten kumppaniemme tapoja.

dog-humor-please-sir-no-touching-of-dog-600x513

Kuva täältä.

Ps. Esimerkkejä koiran oikeanlaisesta tervehtimisestä löytyy mm. täällä, täällä ja täällä.

Ei tämä ole mikään hyvän mielen blogi

Kävin tänään heittelemässä koiran iltanaput lähimetsikköön virikkeistämisen nimissä. Pitkän työpäivän jälkeen tuntui hyvältä olla rauhassa, seisoa töröttää ja kuunnella minulle tuntemattomien lintujen laulua ja metsän ääniä samalla kun Koira vuoronperään nuuskutti ja rouskutti ympärillä. Linnunlaulun, narahduksien ja lähistöllä olleen liikenteen hurinan lisäksi aloin erottaa kevääseen hiljalleen heräilevän metsän tuoksuja ja pudonneista neulasista pehmeän maan jalkojen alla. Kuluneesti sanottuna olin läsnä hetkessä. Ensimmäistä kertaa tuntui levolliselta todella pitkään aikaan.

Jatkoimme matkaa. Olin vaihtanut koiralle valjaat ja flexin ja löntystelin rauhassa perässä kun koira viipotti hajusta toiselle ja tössötti omiaan edellä. Välillä pysähdyttiin taas etsimään nappuloita. Mietin, että tällaista sen pitäisi aina olla. Mukavaa ulkoilua karvaisen kaverin kanssa, yhdessä puuhaamista ja rentoutumista.

20160428_202802

Mutta eihän se niin mene. Päästyämme takaisin kotikadulle vastassa oli taas nurkkien takana vaanivia potkulautoja, puskista ilmestyviä koiravihollisia ja (sussiunatkoon) kännykkään puhuvia ohikulkijoita. Pienten koirien on vähemmästäkin nähty menevän mykkyrälle, tuolla tavalla kun kehtaavat kulkea hänen reviirillään.

Mutta se pysähtynyt, varovaista rauhaa henkinyt mielentila. Sain sen kuljetettua kotiin asti. Jotain mielessä on kääntymässä yöstä aamuun.