No visibility

Julkaistu alunperin Morrr.com-portaalissa.

Aikaisemmin syksyllä pimeässä tarpoessani ajattelin, että valkoinen koira erottuu hyvin pimeässä. Olin selkeästi unohtanut marraskuun olemassaolon… Kuvassa todella on valkoinen partaterroristimme, jonka myöhäisillan metsä on nielaissut pimeään säkkiinsä.

Kun kansakunnan arkea rytmittää tällainen vuodenaika, on helppo alkaa ymmärtää jopa niitä mauttomimpia jouluvaloja joita ihmiset ripustavat ikkunoihin, pihoihin ja parveikkeisiin. Osa valoista on aseteltu tarkasti paikoilleen, osa on huolettomasti heitetty sinne päin ikään kuin laittajalla olisi jo kiire muualle. Yhtä kaikki ne ovat oikeastaan barrikadeja, joiden tehtävä on pitää pimeys loitommalla kaikkein pyhimmästä. Ne ovat ase pimeyden kaiken alleen peittävää peittoa vastaan. Väsymätön etuvartio, joka erottaa meidät ja kaiken sen mitä ympäröivä pimeys kätkee sisäänsä.

Kun asiaa ajattelee tältä kannalta, alkaa tehdä mieli käydä ostamassa jokainen monivärisenä välkkyvä valosarja ja poron mallinen ulkovalo omalle vartiopaikalleen ikkunoiden ulkopuolelle. Luisteleva LED-pingviini? Tänne vaan.

Tai sitten voisin toivoa joululahjaksi otsalamppua…

 

Advertisement

Olipa kerran huono päivä

Julkaistu alunperin Morrr.com-portaalissa.

Tarinamme päähenkilö on nuori nainen, jonka eräs tiistai oli huono tiistai. Hän nousi aamulla väärällä jalalla, huomasi ärsyyntyvänsä mitä mitättömimmistä asioista ja huono tuuli sai pienet vastoinkäymiset tuntumaan kohtuuttoman epäreiluilta ja ylitsepääsemättömiltä.

Hän kiristeli huomaamattomasti hampaitaan koko pitkältä tuntuvan työpäivän ajan ja odotti vain, että pääsisi kotiin illalla. Hän oli nimittäin päättänyt, mitä tekisi karkoittaaksen tuon mustan pilven yltään.

Kotiin päästyään nainen vaihtoi ylleen urheiluvaatteet, pakkasi reppuun vesipullon ja juomakupin ja vislasi koiransa luokseen. ”Lähdetkö mukaan?” hän kysyi koiraltaan. Koira vastasi myöntävästi, joten niin he lähtivät kohti määränpäätään. Päästyään perille hän seisahtui hetkeksi, katsoi ylös ja veti hartiat taakse. Ja alkoi marssia ylös rinnettä. Vaikka puolivälissä häntä jo hengästytti, hän ei hidastanut vauhtia vaan pakotti hiljalleen väsyvät jalkansa ottamaan uusia askeleita toinen toisensa jälkeen.

Ylös huipulle päästyään hän ihaili pienen hetken maisemia ja odotti että hengitys tasaantuu. Kuulosteli itseään: ei muutosta entiseen. Ei auttanut muu kuin palata alas ja tulla vielä kerran ylös, tällä kertaa vieläkin kipakammin.

Ja niin hän teki. Puolivälissä seuraavaa kierrosta teki mieli pysähtyä hetkeksi, huilata vähän. Vaan ei auta, pakko oli jatkaa sillä hän tiesi kokemuksesta miten krooninen v*tutus selätetään: pakottamalla kroppa töihin, ajamalla jalat maitohapoille. Ja niin kävi, että päästyään toisen kerran ylös hän oli niin läkähtynyt että oli pakko istahtaa alas. Rapsuttaa koiraa, nähdä laskevan auringon värjäämä maisema edessään ja tuntea lämmin syksytuuli huipulla. Hän tunsi miten päivän huolet ja murheet olivat sulaneet jonnekin kesän jäljiltä rehottavan laskettelurinteen varrelle, tarttuneet ruskeaksi hiljalleen muuttuvaan heinään tai kompastuneet kivenmurikoihin. Nainen mietti miksi oli edes ollut huonolla päällä, ei muistanut miksi vastoinkäymisetkään olivat tuntuneet niin vakavilta. Hän huokasi ja keskittyi hyvään oloon. Näin oli hyvä. Huono päivä oli selätetty.

Sen pituinen se.

 

Huono koira muuttaa!

Suuria uutisia!

Huomisesta 1.7. alkaen blogi päivittyy jatkossa lemmikkieläinten hyvinvointiin keskittyvässä Morrr-portaalissa. Vanhat postaukset täältä on siirretty uuteen kotiinsa ja pidän ovet täällä avoinna määrittelemättömän ajan.

Jatkossa itseoikeutetun partaterroristin elämästä voi siis lukea täällä.

Heippa!

Hyvä päivä

Tänään on ollut hyvä päivä. Kävin Koiran kanssa päivällä liukastelemassa puuterilumen peittämällä järvenjäällä. Osana harjoitteita yritämme pitää sitä vapaana niin paljon kuin mahdollista, mikä ei ole niinkään helppoa kun pitää vältellä mahdollisia muita koiria. Ja autoja. Ja jäniksiä. Ja oikeastaan kaikkea Koiran mielestä epäilyttävää. Jäällä on näkyvyys on kuitenkin 360 astetta ja tilaa temmeltää on paljon, joten keittiön ikkunasta näkyvä lähijärvemme on tarjonnut useaan otteeseen hyvän paikan harjoitella vapaana oloa turvallisesti.

Koira on nyt käyttäytynyt vapaana ollessaan ilahduttavan maltillisesti. Enää se ei juokse pää viidentenä jalkana ympyröitä ja pöhise tasajalkaa pomppien kaikelle mahdolliselle, vaan pysyy lähellä ja pitää silmällä meitä. Tästä huomaa, että koulutuksemme on tuottanut hedelmää ja tällaisia huomioita ja kokemuksia pitää yrittää muistaa vaalia niinä päivinä kun tuntuu että kaikki menee päin honkia.

Tänään oli lisäksi ohitustreenit Facebookin paikkakunnan koiraryhmästä löydetyn uuden tuttavuuden kanssa. Nelijalkainen ohittelukaverimme oli myös remmiräyhääjä, mutta myös entinen katukoira rajan takaa, minkä mielestäni huomasi sen tavasta murista todella verta hyytävästi. Itse ohittelut meni oman koiran osalta kohtalaisesti, alun tavallisen korkeat kierrokset laskivat koiran vähän rauhoituttua, mutta pienestäkin ärsykkeestä taas ponnahtivat kohti taivasta. Olin itseeni kuitenkin tyytyväinen siitä, miten sinnikkäästi ja periksiantamattomasti jaksoin vääntää sen kanssa. Kotinurkilla ohitukset tapahtuvat nopeasti ja monesti tilanteessa voi olla muitakin ärsykkeitä, joten niissä on haastavaa päästä kieltämään oikeaan aikaan. Lisäksi käyttämämme kolinapurkki tuntuu minusta edelleen typerältä (tähän palaan myöhemmin). Mutta tällaisia ohitustreenejä lisää, ne ovat osoittautuneet erinomaisiksi tavoiksi myös itselle reenata Koiran lukutaitoa ja ajoitusta!