Talvi on varustelaji

Julkaistu alunperin Morrr.com-portaalissa.

Olen aina pitänyt talvesta. Minua ei varsinaisesti haittaa pimeys, kylmyys tai varsinkaan lumi (loska olkoon asia erikseen, sen voisin skipata). Onko kauniimpaa, kuin valoisa talvipäivä kun lämpötila on muutaman asteen pakkasella ja puiden oksat niiaavat aavistuksen lumen painosta? Aurinko saa kinokset kimmeltämään, pakkanen posket punehtumaan ja ilma tuoksuu raikkaalta. Hangilta voi lukea ympäröivän faunan liikkeitä, jotka kesäaikaan jäävät piiloon kasvillisuuteen. Talven hiljaisuuskin on jollain tapaa erilaista: levollista ja maltillista.

Alkutalvesta tilanne on kuitenkin usein toinen, kun talvi tuntuu vasta hakevan vauhtia kelien heittelehtiessä skitsofrenisesti puolelta toiselle. Kun pimeyteen ja kylmyyteen ei vielä ole tottunut, ne tuntuvat usein iskevän päin näköä, joskus jopa kirjaimellisesti jos sattuu oikein pyryttämään. Kuten kaikki koiranomistajat kuitenkin tietävät, on ulos lähdettävä säällä kuin säällä.

Viime viikonloppuna olin tekemässä lähtöä ulos koiran kanssa. Olin aikaisemmin päivällä käynyt sen verran ulkona, että tiesin ilman olevan raaka. Tuuli puhalsi 8m/s pöllyttäen samalla irtolunta ja saaden pikkupakkasen tuntumaan huomattavasti purevammalta. Laadin siis taistelusuunnitelman: alle urheilutrikoota ja fleeceä, päälle softshelliä päästä jalkoihin. Kaula piiloon, kunnon hanskat käteen ja pään hautaaminen syvälle hupun sisään. Koiralle lämmittävä ja tuulta pitävä mantteli niskaan, alle valjaat flexittelyä varten. (Olen miettinyt, josko pitäisi täksi talveksi hankkia pikkududelle jonkinlaiset töppöset niin ei tassuja palele kovillakaan pakkasilla, mutta toisaalta tyypin tuntien se ei suostuisi liikkumaan niillä metriäkään. Takistakin se selkeästi häiriintyy ja ravistelee itseään vielä ulkonakin säännöllisesti kun mokomasta ei pääse eroon.)

Kaikkein tärkein talvivaruste ovat kuitenkin kunnon kengät. Tänä vuonna päätin minimoida kaatumisriskin ja hankin Icebugit. Ja voi kuulkaa, on saanut huoletta tarpoa missä tahansa maastossa ilman lipsumisia tai horjahteluja. Varrelliset nauhakenkäni ovat tukevat ja kuitenkin yllättävän kevyet jalassa, eivätkä oikeasti edes mitenkään huonon näköiset. Vannoutuneelle nahkakenkien ystävälle vain tuntuu oudolta heittäytyä näin käytönnölliseksi isolla K:lla, mutta toisaalta kunnon kengät ovat helpottaneet ulkoelämää todella paljon. Ainoa huono puoli niissä on, että hysteriaa hipoen pelkään astuvani niillä vahingossa Koiran tassuille.

Mutta summa summarum, vaikka uloslähtö viikonloppuna tuntuikin kestävän pienen ikuisuuden kaiken varustautumisen ja miettimisen vuoksi, se kannatti. Vietimme Koiran kanssa mukavat puolitoista tuntia läheisellä pururadalla maastoa tutkien, eikä muut kanssaulkoilijat sisälle ajanut keli haitannut lainkaan. Kunnon varustuksilla karkoittaa kylmyyden ja tuulen, joten antaa tuulla tai pyryttää vaikka vaakasuoraan jatkossakin!

Yritin tosiaan saada kuvaa näistä hehkuttamistani kengistä, mutta kuvausassarini osallistui tekemiseen niin intohimoisesti että en saanut kengistä yhtäkään otosta ilman sitä… #elämääterrierinkanssa

 

Advertisement

Hyvä puisto – paha puisto

Julkaistu alunperin Morrr.com-portaalissa.

Kuten saattaa ehkä arvata, meillä käydään koirapuistoissa vain silloin kun sinne ei varmasti eksy muita. Myöhään illalla ja yöaikaan siellä on täysin omanlaisensa pysähtynyt tunnelma kun ympäröivä maailma on valmistautumassa yöpuulle. Syksyn takavasemmalta joka kerta yllättävä säkkipimeys tuo nyt oman mausteensa puistoiluun, kaukaiselta tuntuvat ajat kun kesällä sain ihailla yöllisen valoisaa taivasta lintujen vielä laulaessa. Tähän aikaan vuodesta seurana ovat puiden koko ajan harvenevat lehdet ja monesti myös vaatteet hiljalleen kasteleva tihkusade. Mutta ei se mitään, sillä pääasia, että saa olla rauhassa.

Koiramme kävi koirapuistossa pentuna ”sosiaalistumassa” ja ”viettämässä mukavaa leikkiaikaa muiden koirien kanssa” – ja jos jotain asiaa koiran kasvatuksessa kadun niin sitä. Ei olisi ikinä pitänyt viedä herkässä kasvuvaiheessa olevaa koiranpentua vieraiden koirien villiin länteen. Jälkeen päin olen nimittäin tuhansia kertoja miettinyt, että nimenomaan puistoilut saivat koiran käyttäytymään vieraita koiria kohtaan kuten se nykyään tekee. Aloimme puistoilla rokotuksien jälkeen noin neljän kuukauden iässä, jolloin koira suhtautui lajitovereihinsa hieman vetäytyvästi, mutta kuitenkin kiinnostuneesti. Se osasi leikkiä ja tutustua muihin. Pienenä pentuna se jäi välillä muiden jalkoihin sekä henkisesti että fyysisesti, mutta sisimmältään rohkeana se oppi kuitenkin pitämään puoliaan nopeasti. Pitämään puoliaan jopa niin hyvin, että seitsemän kuukauden ikään mennessä meille oli selvinnyt, että Koira on puistossa vaaraksi itselleen ja muille pullistelullaan.

Jälkiviisaana on hyvä huudella neljän vuoden takaiselle itselleen esimerkiksi siitä, miten olisi aikaisemmin pitänyt tajuta kun leikit menivät liian rajuiksi tai millaisia koiria ei kannata mennä lähellekään. Tietysti katsoimme pentupalleroisen perään, kyselimme toisista koirista ja tarvittaessa puutuimme tapahtumiin, mutta parempi olisi ollut jättää kokonaan menemättä. Koiran sisäsyntyiset huonot taipumukset saivat siellä pienen valtameren verran vettä myllyynsä, ja olemme eläneet seurausten kanssa hampaita kiristellen. Eli omaa tyhmyyttä (tämäkin), mutta toisaalta erilaisen koirayksilön kanssa olisi voinut käydä toisinkin.

Suomessa tuhannet ja tuhannet koirat alkavat käydä puistossa pentuna ja niistä kasvaa tasapainoisia ja mukavia aikuisia koiria. Puistossa ajan viettäminen voikin aidosti olla mukavaa koirille, ja kivaahan se on omistajienkin höpötellä muiden samanmielisten kanssa koiramaailman kuulumisista. Pennulle koirapuisto voi kuitenkin olla huono paikka, sillä on omistajan on vaikea kontrolloida millaisia kokemuksia pentu siellä saa. Puistoissa on niin paljon eriluontoisia koiria erilaisilla energiatasoilla ja tavoilla, että yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä. Lisäksi monet tuovat koko päivän yksin olleen koiran ilman lenkkietkoja puistoon purkamaan energiaa, mikä ei ole toivottavaa yhteiselon sujumisen kannalta. Ja kuten niin monessa muussakin asiassa, niin myös tässä on kyse oikeastaan ihmisistä: koirapuistoiluun on olemassa sääntöjä (hyvä kertaus löytyy esimerkiksi täältä), joiden noudattaminen edistää kaikkien hyvää oloa puistossa ja ehkäisevät rähinöitä. Sen vuoksi niitä olisi syytä kaikkien puistossa kävijöiden noudattaa.

Summa summarum: koska meidän koiramme ei sovi puistoetikettiin, emme käy siellä tapaamassa muita koiria. Koira ei kärsi siitä, että se ei jatkuvasti tutustu uusiin lajitovereihin, sillä muutama säännöllisesti tavattava sydänystäväkoira voi riittää täyttämään lajitoverikiintiön paremmin kuin kourallinen uusia ja outoja koiria. Väkisin ei siis arvaamatonta koiraa kannata puistoon viedä, ja pennun kohdalla menemistä olisi hyvä harkita kahdesti.

Minulla on tunne, että Herra Partaterroristi elää ikinuoreksi 16-vuotiaaksi koirapapparaiseksi, mutta jos vielä otan koiran sen jälkeen, yksi asia on varma: sitä en vie koirapuistoon pentuna, jos ollenkaan.

 

Kelvottoman omistajan vakiotunne osa 2: Kateus

Julkaistu alunperin Morrr.com-portaalissa

Skenaario 1:

Olet lenkillä koiran kanssa ja vastaan tulee toinen koirakko. Samalla kun yrität ennustaa ja estää oman koirasi vääjäämättömiä reaktioita näet sivusilmällä miten vastaparin emäntä huikkaa iloisellä äänellä koiralleen käskyn ottaa kontakti. Toinen koira hellittää katseensa omastasi, tapittaa emäntäänsä kieli ulkona ja häntä rennosti viipottaen tassuttelee askel rentona omistajansa vierellä ohitsenne. Selkäsi takana kuulet miten koira saa helliä kehuja palkaksi ja namin suuhunsa hienosti menneestä ohituksesta.

Samaan aikaan oma koirasi tempoo vieraan hirvityksen (koiran) perään kuulostaen rikkinäiseltä possulelulta henkitorven puristuessa kaulapantaa vasten kasaan. Jatkat yrityksiäsi hillitä yhtäkkiä kuuroksi muuttunutta koiraasi ja tunnet samalla miten kuuma ja polttava vanne puristaa päätä ja sydän tuntuu oudon metalliselta. Ajatukset ”miten noi pystyi tohon mut me ei?” ja ”mitä mä teen väärin?” kiertävät somasti vanhoja tuttuja uriaan aivoissa ja sinkoat ohittaneen koirakon perään vielä yhden katkeran katseen ennen kuin jatkat matkaasi.

 

Skenaario 2:

Istut parvekkeellasi/pihassasi/ikkunasi ääressä nauttimassa tyynestä kesäillasta, kun näet kahden koirakon lähestyvän toisiaan vähän matkan päässä. Jäät katselemaan miten etäisyys selkeästi toisilleen entuudestaan vieraiden koirien välillä vähitellen pienenee, miten koirat kaartavat toisiaan kohti hännät valppaasti pystyssä, niskat rentona. Toinen koirista on rohkeampi, tekee ensin aloitteen ja nuuskuttaa toisen poskipieliä. Seuraat tapahtumia hymyillen ja koirat etenevät sopuisasti tutustumisrituaaleissaan. Omistajat jutustelevat kohteliaasti keskenään ja toinen koirista niiaa maahan kutsuakseen toista leikkiin.

”Onpa hauskaa!” ajattelet, kunnes muistat jälleen kerran, että sama ei koskaan onnistuisi omalla kohdallasi. Hymy hyytyy ja katse laskeutuu syliin. Tunnet kylmän metallisen kouraisun sydämessä kun poistut paikalta.

 

Skenaario 3:

Tuttu ihminen kertoo miten heidän koiransa kanssa on ”niin raskasta” ulkoilla koska se haluaisi tervehtiä kaikkia vastaantulijoita. Itse ajattelet miten oma koirasi vastaavassa tilanteessa mielellään ravistelisi vastaantulijoita hampaillaan, vaikkapa lahkeesta, vain jotta saisi toivotettua ymmärtämättömästi samaan tilaan toikkaroineet kaksijalkaiset lähimpään helvettiin läheltään. Kun tuttusi jatkaa selostustaan koiransa ylimääräisestä rakkausenergiasta, katseesi alkaa harhailla ja tutuksi käynyt, metallilta maistuvat tunne tekee itseään taas tykö…

________________________________________________________________

Jos häpeä on ryhdin kumaraan saava, ihmisen kutistava tunne, kateus on kovettava. Se saa nostamaan leuan ylös ja tekee katseesta kovan samalla kun huulet puristuvat yhteen. Se kumpuaa usein epäoikeudenmukaisuuden tunteesta ja joskus harhaisesta käsityksestä, että itselle kuuluisi perusteetta sama kuin jollekin toiselle. Joskus sitä tuntee kateutta, koska joku toinen on onnistunut siinä missä itse ei ole.

Minä tunnen kateutta juuri siksi. Minun koirani piti olla tasapainoinen ja kaikkien kanssa toimeen tuleva. Minun koirani kuului olla se, joka ohittaa rähisijät tyynesti ja alentuvasti niitä vilkaisemalla. Minun koirastani piti tulla se josta kaikki sanovat miten hyvin koulutettu se on. (Joskus ajattelen, että mikäli minun koirastani todella olisi tullut sellainen kuin olisin halunnut, olisin ehkä ollut kestämättömän ylimielinen saavutuksestani. Tiedättehän, sillä lailla hiljaisesti katseella kertovalla tavalla, vihjauksin jotka jäävät sanattomasti ilmaan roikkumaan. Sen sijaan pääsen lukemaan sitä muiden katseista – ja kestämätöntä sekin on.)

Minulle on ollut helpompi sparrata itseni häpeästä eroon kun kateudesta. Tuntemani kateuden lähteet ovat kaikkialla: telkkarin koiraohjelmissa, mätsäreiden ilmoituksissa, agilityseurojen mainoksissa, koirapuistosta kuuluvissa riemuhaukuissa. Kaikki ne muistuttavat asioista joita meillä ei voi tehdä. Olen kateellinen kaikille jotka voivat harrastaa koiransa kanssa sosiaalisia harrastuksia tai vaikka vain kulkea rennosti ja luottavaisin mielin sen kanssa kadun ihmisvilinässä.

_________________________________________________________________

Suomalaisten kansallistunteen sanotaan olevan kateus ja siihen suhtaudutaan meillä tunteen yleisyydestä huolimatta negatiivisesti: kateelliset ihmiset ovat pikkusieluisia ja katkeria, heidän omasta elämästään puuttuu sisältö ja he kieriskelevät vain omassa kurjuudessaan. Nämä ajatukset voivat osittain olla tottakin, mutta kateus on kuitenkin myös hyvin inhimillinen tunne. Se muistuttaa meitä asioista, joita pidämme tai olemme oppineet pitämään tärkeinä itsellemme.

Se, miksi minä eniten elämässäni tunnen kateutta koiranomistajuuteen liittyvistä asioista tuntuu järjellä ajatellen turhalta. Elämässäni on kaikki hyvin, minulla on paljon enemmän turvallisuuden ja onnellisuuden tunteita herättäviä asioita elämässäni kuin monilla muilla tässä maailmassa. Miksi sitten juuri koiranomistajuus? Koska se muistuttaa minua omista epäonnistumisistani, tai ainakin niinä pitämistäni asioista. Sanotaan, että tekemiensä virheiden kanssa on pakko oppia elämään, mutta päteekö se myös virheisiin joita ei tiedä tehneensä?

Toivottavasti.

(Kelvoton omistaja kierii katarsiksessaan; lue edellinen osa täältä.)

 

Totuus löytyy Naamakirjasta

Kaveri vinkkasi tällaisen hillittömän kirjoituksen, jonka Facebookin Koirat-ryhmän kommentointia seurannut mies oli kirjoittanut. Copypastetan tekstin tähän kokonaisuudessaan koska tämähän osuu ja uppoaa kuin taistelulaivaseurue (teksti löytyy myös täältä ja alkuperäinen Facebookista).

”Koirat-ryhmän kommentoinnin perusteella tein lyhyenpitkän ohjeistuksen uusille koiranomistajille

Valitettavasti pelkään, että kukaan ei ota enää koiraa itselleen ja kaikki olisivat tulevaisuudessa kissa-ihmisiä.

Koiran hankinta; Koiran hankinnassa täytyy olla tarkkana sillä sekarotuiset on sairaita, rotukoirat on pilalle jalostettuja, staffit ja staffia muistuttavat koirat tappavat naapuruston kakarat ja pienet koirat räksyttävät. Myös muut koirat tappavat naapuruston kakarat, tai ainakin purevat muita ihmisiä, jolloin täytyy maksaa korvauksia. Jokainen koiralenkki on taistelu muita koiranomistajia vastaan ja erityisesti koiraasi vastaan. Rescuekoirissa on kirppuja ja tauteja ja aikuiset kodinvaihtajat ovat syöneet edellisen perheensä, tai ainakin yrittäneet sitä. Niitä myy yleensä turvakotiyhdistys.

Koiran roduista voimme kertoa uudesta koirasta haaveilevalle niiden olevan liian vaativia ja solvaamme pennun ostajaa siitä, että hän ei ole ottanut tarpeeksi selvää ja on tyhmä jos luulee 10 vuoden kokemuksella jotain koiranhoidosta tietävänsä.

Parhaat koirat löytyvät apulasta, siwan ilmoitustaululta tai venäjän ja unkarinkielisitä nettisivuilta. Jälkimmäisistä koiran hankkiva tukee koirien pelastusta ja on seuraava Äiti Teresasta.

Koiran kanssa ulkoillessa koira ei saa vetää, jos koira vetää et ole kouluttanut sitä oikein. Vetävälle koiralle täytyy hankkia vetovaljaat.

Koiralle täytyy hankkia myös kuonokoppa, varsinkin jos se on staffi. Muille koirille täytyy hankkia kuonokoppa, koska maassa on myrkkymakkaraa ja vastuuntuntoinen koiranomistaja käyttää koppaa.

Täytyy myös olla tarkkana keneltä ostat koiran. Myyjävaihtoehdot koostuvat seuraavista; on pentutehtailijoita, vastuuttomia kasvattajia ja viron trokareita. Kasvattajat ovat myös pentutehtailijoita, koska kasvattavat koiria tarkoituksena saada pentuja, joista saa rahaa. Kasvattajat haluavat kasvattaa rotunsa geenipoolia ja ostavat koiransa viron trokareilta. Venäjän trokareilta koiransa hankkivat eliittikasvattajat, jotka saavat lisätä hassuja kirjainyhdistelmiä koiransa nimen perään.

Kasvattajan kautta koirat ovat kalliimpia, mutta vastineeksi he kertovat tietävänsä koiran emän, oman enonsa ja mummonsa lonkkatulokset.

Joskus kasvattaja ei muista kertoa, että hänen isänsä on ulkomaalainen, minkä vuoksi uroksella ei ollut papereita. Sen jälkeen saat taistella tässä ryhmässä kuuluuko koirasi seka- vai rotukoirajengiin ja loppujen lopuksi se ei kuulu kumpaankaan ja sinua välttelevät kaikki. Epäilemme täällä porukalla koirasi rotua ja joku väittääkin sen olevan astianpesukone (rosenlew).

Koiran ruokinta;

Markettiruokaa ei saa syöttää, vaan vastuuntuntoinen koiranomistaja metsästää itse riistansa koiralleen, koska kaikessa muussa ruuassa on lisäaineita. Ja vehnää. Koira ei saa syödä vehnää koska on lihansyöjä. Riista pitää tappaa humaanisti, mutta raakaruokinnassa koira ei saa kaikkia hivenaineita vaan sinun täytyy rapsuttaa talosi seinästä koiralle betonia lisäravinteeksi.

Koiraa ei saa jättää yksin kotiin pitkäksi ajaksi, mutta sitä ei myöskään saa jättää kaupan eteen, koska sieltä se varastetaan, kiusataan tai sitten sitä nimitellään. Omistajaa taas nimitellään jokatapauksessa.

Autoon koiraa ei voi jättää, koska jos lämpöasteita on +5 tai enemmän niin koira läkähtyy ja syttyy spontaanisti palamaan, jonka seurauksena kaikki vihaavat sinua ja joudut maksamaan korvauksia.

Jos pakkasta taas on -5 tai enemmän niin koira jäätyy, paitsi jos kyseessä on siperianhusky tai pingviini, missä tapauksessa sinun täytyy muuttaa alaskaan asumaan.

Koiranomistajat ovat kaikki hyviä tuttuja keskenään ja suurella tödenäköisyydellä antavat tunnustusta toisilleen tekemällä nimettömiä ilmiantoja eläinsuojeluun, niin että se tuttu koiranomistaja saisi tunnustusta hyvästä koiranhoidostaan eläinsuojeluviranomaiselta.

Olikohan tässä pääpiirteittään kaikki? ”

Totuuden sanoja.