Viime aikoina olen pohtinut paljon tuon koiramme luonnetta. Siinä on aina ollut jonkinlaista kaksijakoisuutta, ääripäät ja kaikki siltä väliltä. Koulutusjakson aikana saimme taatusti paljon paremman tuntuman koiraan, mutta välillä se tuntuu kuitenkin edelleen pieneltä valkoiselta ja karvaiselta mysteeriltä. Haluan avata tätä asiaa lisää ja samalla korostaa sitä, että vaikka postaukset täällä blogissa voivat välillä olla negatiivisväritteisiä, on Koirassa ja meidän arjessamme myös hyviä puolia.
Asiaan. Sen voin sanoa varmuudella, että meidän koiramme on luonteeltaan terävästi ja matalalla kynnyksellä ärsykkeisiin reagoiva ”parempi överit kuin vajarit”-tyyppi. Lisäksi kuvailisin sitä sanoilla erittäin aktiivinen, erityisen tarkkaavainen, hyvin utelias, itsenäinen, älykäs, sekä äärimmäisen sinnikäs ja varautunut. Välillä minusta tuntuu, että koiramme omaa 9-vuotiaan lapsen tasoisen loogisen päättelykyvyn ja olen myös varma että jos porsaanreikien etsinnässä järjestettäisiin arvokisoja, se saisi valioyksilön kunniamaininnan. Se on myös taisteluhaluinen, oli kyse sitten leikkimisestä tai vastaantulevien koirien rökittämisestä ja se osaa ohjailla ihmisiä pelottavan taitavasti.
Pidimme aikaisemmin varmana sitä, että Koira kompensoi rähinällään epävarmuuksiaan. Luulimme myös, että se voidaan niputtaa pehmeiden koirien nippuun koska se tuntui muistavan huonot kokemukset pitkään. Nämä käsitykset saivat kuitenkin lentää romukoppaan kun kouluttajamme testasi Koiran luonnetta: kävi ilmi, että tyyppi on erinomaisen itsevarma, suoranainen macho, mistä ärhentelykin kumpuaa. Koira laitettiin myös suorilta kovien koirien kategoriaan, sillä se ei suinkaan muistele menneitä vaan tekee joka tilanteessa johtopäätöksensä niin nopeasti, että ihminen ei aina pysy edes mukana ja tästä nopeasta reaktiotavasta johtuu, että se vaikuttaa muistavan asioita. Luolakoirarotuna se ei muutenkaan paljoa ihmisiin nojaannu ja meidän yksilössä tämä piirre tuntuu korostuneen. Kouluttajan loppulause olikin, että tyyppi on oikein kunnon perinteinen terrieri. Ei varmaankaan siis mikään ihme, että meillä on ollut kädet täynnä haasteita!
En enää tarkasti muista miksi pidimme Koiraa arkana (ehkä sillä oli jotain tekemistä sen pentuajan kanssa), mutta pehmeä puoli siinä ehdottomasti kuitenkin on. Se rakastaa tulla tuhisten sohvalle viereen nojailemaan syliin aivan tietyllä tavalla. Se on aina innokkaasti kaikkeen osallistuva energiapakkaus, jonka kanssa on ilo touhuta yhdessä. Se antaa tehdä kaikki hoitotoimenpiteet nyppimisestä hampaiden harjaukseen todella mallikkaasti ja alistuu käsiteltävästi hämmästyttävän rauhallisesti. Omille koirakavereilleen se on väsymätön ja uskomattoman kohtelias leikkikumppani, joka ei päällepäsmäröi tai kiusaa kavereitaan. Tuttuja ihmisiä se tervehtii röhkimällä iloisesti samalla kun vääntäytyy jaloissa niin kippuralle että heiluttaa itseään hännällään naamaan.
Eli kerrassaan moniulotteinen pikku-ukko, niin hyvässä kuin huonossakin.
”Päivää, olen koira joka ei tykkää siitä että korviin kosketaan, mutta pipot ovat parasta ikinä”
huono koira 