Kun aloimme vuosia sitten haaveilla koirasta, mielessämme taisi siintää yhteiset virkistävät lenkit harjulla, villinä ja vapaana juoksentelu metsässä ja yhteiset löhöämiset sohvalla. Nyt, kolmen ja puolen vuoden koiranomistajuuden jälkeen, olemme kiristelleet hampaita, hermoja ja hihnaa ohittaessamme muita koiria ojanpohjissa kahlaten ja alistuneet pitämään koiraa vapaana ainoastaan koirapuistossa yöaikaan kun muita ei ole liikkeellä. Viimeinen harmonisen yhteiselomme utopioista kuopattiin kolme viikkoa sitten, kun sohvalla yhdessä löhöily laitettiin pannaan.
Me olemme ongelmakoiran omistajia – vai pitäisikö sanoa että paremminkin me omistajina olemme ongelmallisia suhteessa koiraamme. Vastoin huolellisia suunnitelmia ja yrityksia tehdä kaikki oikein koirastamme kasvoi pikku terroristi, jonka käytös alkoi hiljalleen rajoittaa elämäämme yhä enemmän ja enemmän. Tänä talvena saimme tarpeeksemme ja varasimme ajan ongelmakoirakouluttajalta jotta hän voisi kouluttaa meitä.
Ja mitä tekee kaikkensa yrittävä, helposti turhautuva, asioita liikaa analysoiva koiranomistaja jonka puolisokaan ei enää jaksaisi kuunnella loputtomia pohdintoja perheen nelijalkaisen sielunelämästä? Perustaa blogin.
huono koira 