Katse eteenpäin: vuosi 2016 ja mitä sitten?

Julkaistu alunperin Morrr.com-portaalissa.

IMG_20161228_230055

Näin vuoden loppusuoralla ihmisillä on yleensä tapana tehdä yhteenvetoja kuluneesta vuodesta.

Minulle vuosi 2016 on ollut raskas ja se tiivistyy mielessäni yhteen sanaan: luopuminen. Kuluneen vuoden aikana olen luopunut ammatillisista tavoitteista ja unelmista, siitä minkä eteen ponnistelin pitkään ja joka ei kuitenkaan tuonut onnea. Olen joutunut luopumaan tärkeästä läheisestä, joka yllättäen menehtyi syksyllä. Yksi voimakas kokemus oli ystäväni russelimummon vaivuttaminen ikiuneen, koskettava tapahtuma jossa sain olla läsnä. Loppuvuosi on puolestaan painanut polvilleen kun omien voimien ehtyminen pakotti luopumaan kaikista niistä naruista, joita olen pakonomaisesti puristanut käsissäni ties kuinka pitkään. Narujen rippeitä pitelen edelleen käsissä ja varmaan tulen vielä pitkään hamuamaan niitä, mutta elämää ei voi suorittaa ja nyt jos koskaan on aika luopua tuosta ajatusmallista.

Vuosi 2016 on ollut myös henkistä mittelyä koiramme, tuon aina valmiin partaterroristin kanssa. Perustin blogini vuosi sitten tammikuussa koska tarvitsin paikan missä käsitellä vaikeiksi kokemiani tunteita suhteessa koiranomistajuuteeni. Sellaisia tunteita, joista harvat puhuvat ääneen tai edes kirjoittavat netin keskustelupalstoilla. Sellaisen paikan sainkin, oli kyse sitten omista pohdinnoista tai ajatusten jäsentämisestä ja toivon, että teksteistäni on saanut lohtua, tsemppiä tai oivalluksia muutkin samojen asioiden kanssa painivat – satun nimittäin tietämään, etten ole ajatusteni kanssa yksin.

Ja mitä tulee itse blogin päähenkilöön, no, hän on hyvin paljolti oma itsensä edelleen. Meillä on monia samoja ongelmia kuin vuosi sitten, mutta paljon kuitenkin päästy myös eteenpäin. Sen lisäksi, että nykyään koira pitää ehdottomasti minua ylempiarvoisenaan (oli johtajuusteorioista mitä mieltä tahansa, ei hyvä heilu jos koira määrää kaapin paikan kotona) on minun suhtautumiseni siihen saanut rennompia piirteitä. Olen pystynyt sysäämään syrjään monet itsesyytökset ja keskittymään koiran tulkitsemiseen koiramaisesta näkökulmasta. Ja huumori, sen merkitystä ei voi tuollaisen terrierin kanssa unohtaa. Meidän koiramme on mikä on, välillä ihan huipputyyppi ja välillä hampaiden kiristelyn kohde, ja joskus muiden silmissä ehkä huono tai epäonnistunut. Joka tapauksessa se on sinnikkäästi aina oma itsensä ja sellaisena tulee todennäköisesti pysymäänkin päiviensä loppuun asti. Ehkä meidän tehtävänämme on vain yrittää pysyä menossa mukana.

IMG_20161228_143925

Paljon on siis tapahtunut, mutta toivon että näistä kokemuksista versoo tasapainoisempi ja rennompi elämä. Toivotankin siis tulevaksi armollisen vuoden 2017: pysähtyminen on hyvästä, se antaa näköalaa tulevasta suunnasta – oli se sitten mikä tahansa. Blogin osalta tämä tarkoittaa sitä, että pidän seuraavaksi pientä taukoa kirjoittamisessa ja siirryn sitten takaisin vanhaan osoitteeseen https://huonokoira.wordpress.com/ . Saatan siirrellä kirjoituksia täältä vanhalle tontille tai sitten en, en ole vielä päättänyt. Instagramin puolella tapahtuu kirjoitustauonkin aikana, eli kannattaa seurailla käyttäjää @terrier_mayhem mikäli vieroitusoireet pienistä valkoisista terriereistä iskevät.

Kirjoittaminen Morrrilla on ollut antoisaa ja on ollut hienoa olla osa tätä portaalia ja porukkaa. Kiitos yhteisölle kaikesta! Nyt on kuitenkin aika jatkaa matkaa ja suunnata katse eteenpäin. Mitä sitten vaikka välillä näkyvyys takkuilisi tai fokus häviäisi.

Tärkeintä on, ettei tuijottele taaksensa.

 

Talvi on varustelaji

Julkaistu alunperin Morrr.com-portaalissa.

20161127_185604

Olen aina pitänyt talvesta. Minua ei varsinaisesti haittaa pimeys, kylmyys tai varsinkaan lumi (loska olkoon asia erikseen, sen voisin skipata). Onko kauniimpaa, kuin valoisa talvipäivä kun lämpötila on muutaman asteen pakkasella ja puiden oksat niiaavat aavistuksen lumen painosta? Aurinko saa kinokset kimmeltämään, pakkanen posket punehtumaan ja ilma tuoksuu raikkaalta. Hangilta voi lukea ympäröivän faunan liikkeitä, jotka kesäaikaan jäävät piiloon kasvillisuuteen. Talven hiljaisuuskin on jollain tapaa erilaista: levollista ja maltillista.

Alkutalvesta tilanne on kuitenkin usein toinen, kun talvi tuntuu vasta hakevan vauhtia kelien heittelehtiessä skitsofrenisesti puolelta toiselle. Kun pimeyteen ja kylmyyteen ei vielä ole tottunut, ne tuntuvat usein iskevän päin näköä, joskus jopa kirjaimellisesti jos sattuu oikein pyryttämään. Kuten kaikki koiranomistajat kuitenkin tietävät, on ulos lähdettävä säällä kuin säällä.

Viime viikonloppuna olin tekemässä lähtöä ulos koiran kanssa. Olin aikaisemmin päivällä käynyt sen verran ulkona, että tiesin ilman olevan raaka. Tuuli puhalsi 8m/s pöllyttäen samalla irtolunta ja saaden pikkupakkasen tuntumaan huomattavasti purevammalta. Laadin siis taistelusuunnitelman: alle urheilutrikoota ja fleeceä, päälle softshelliä päästä jalkoihin. Kaula piiloon, kunnon hanskat käteen ja pään hautaaminen syvälle hupun sisään. Koiralle lämmittävä ja tuulta pitävä mantteli niskaan, alle valjaat flexittelyä varten. (Olen miettinyt, josko pitäisi täksi talveksi hankkia pikkududelle jonkinlaiset töppöset niin ei tassuja palele kovillakaan pakkasilla, mutta toisaalta tyypin tuntien se ei suostuisi liikkumaan niillä metriäkään. Takistakin se selkeästi häiriintyy ja ravistelee itseään vielä ulkonakin säännöllisesti kun mokomasta ei pääse eroon.)

20161127_192722 (1)

Kaikkein tärkein talvivaruste ovat kuitenkin kunnon kengät. Tänä vuonna päätin minimoida kaatumisriskin ja hankin Icebugit. Ja voi kuulkaa, on saanut huoletta tarpoa missä tahansa maastossa ilman lipsumisia tai horjahteluja. Varrelliset nauhakenkäni ovat tukevat ja kuitenkin yllättävän kevyet jalassa, eivätkä oikeasti edes mitenkään huonon näköiset. Vannoutuneelle nahkakenkien ystävälle vain tuntuu oudolta heittäytyä näin käytönnölliseksi isolla K:lla, mutta toisaalta kunnon kengät ovat helpottaneet ulkoelämää todella paljon. Ainoa huono puoli niissä on, että hysteriaa hipoen pelkään astuvani niillä vahingossa Koiran tassuille.

Mutta summa summarum, vaikka uloslähtö viikonloppuna tuntuikin kestävän pienen ikuisuuden kaiken varustautumisen ja miettimisen vuoksi, se kannatti. Vietimme Koiran kanssa mukavat puolitoista tuntia läheisellä pururadalla maastoa tutkien, eikä muut kanssaulkoilijat sisälle ajanut keli haitannut lainkaan. Kunnon varustuksilla karkoittaa kylmyyden ja tuulen, joten antaa tuulla tai pyryttää vaikka vaakasuoraan jatkossakin!

Yritin tosiaan saada kuvaa näistä hehkuttamistani kengistä, mutta kuvausassarini osallistui tekemiseen niin intohimoisesti että en saanut kengistä yhtäkään otosta ilman sitä… #elämääterrierinkanssa