Olipa kerran huono päivä

Julkaistu alunperin Morrr.com-portaalissa.

20160927_194815

Tarinamme päähenkilö on nuori nainen, jonka eräs tiistai oli huono tiistai. Hän nousi aamulla väärällä jalalla, huomasi ärsyyntyvänsä mitä mitättömimmistä asioista ja huono tuuli sai pienet vastoinkäymiset tuntumaan kohtuuttoman epäreiluilta ja ylitsepääsemättömiltä.

Hän kiristeli huomaamattomasti hampaitaan koko pitkältä tuntuvan työpäivän ajan ja odotti vain, että pääsisi kotiin illalla. Hän oli nimittäin päättänyt, mitä tekisi karkoittaaksen tuon mustan pilven yltään.

Kotiin päästyään nainen vaihtoi ylleen urheiluvaatteet, pakkasi reppuun vesipullon ja juomakupin ja vislasi koiransa luokseen. ”Lähdetkö mukaan?” hän kysyi koiraltaan. Koira vastasi myöntävästi, joten niin he lähtivät kohti määränpäätään. Päästyään perille hän seisahtui hetkeksi, katsoi ylös ja veti hartiat taakse. Ja alkoi marssia ylös rinnettä. Vaikka puolivälissä häntä jo hengästytti, hän ei hidastanut vauhtia vaan pakotti hiljalleen väsyvät jalkansa ottamaan uusia askeleita toinen toisensa jälkeen.

Ylös huipulle päästyään hän ihaili pienen hetken maisemia ja odotti että hengitys tasaantuu. Kuulosteli itseään: ei muutosta entiseen. Ei auttanut muu kuin palata alas ja tulla vielä kerran ylös, tällä kertaa vieläkin kipakammin.

Ja niin hän teki. Puolivälissä seuraavaa kierrosta teki mieli pysähtyä hetkeksi, huilata vähän. Vaan ei auta, pakko oli jatkaa sillä hän tiesi kokemuksesta miten krooninen v*tutus selätetään: pakottamalla kroppa töihin, ajamalla jalat maitohapoille. Ja niin kävi, että päästyään toisen kerran ylös hän oli niin läkähtynyt että oli pakko istahtaa alas. Rapsuttaa koiraa, nähdä laskevan auringon värjäämä maisema edessään ja tuntea lämmin syksytuuli huipulla. Hän tunsi miten päivän huolet ja murheet olivat sulaneet jonnekin kesän jäljiltä rehottavan laskettelurinteen varrelle, tarttuneet ruskeaksi hiljalleen muuttuvaan heinään tai kompastuneet kivenmurikoihin. Nainen mietti miksi oli edes ollut huonolla päällä, ei muistanut miksi vastoinkäymisetkään olivat tuntuneet niin vakavilta. Hän huokasi ja keskittyi hyvään oloon. Näin oli hyvä. Huono päivä oli selätetty.

Sen pituinen se.

 

Hyvä puisto – paha puisto

Julkaistu alunperin Morrr.com-portaalissa.

20160830_222918 (1)

Kuten saattaa ehkä arvata, meillä käydään koirapuistoissa vain silloin kun sinne ei varmasti eksy muita. Myöhään illalla ja yöaikaan siellä on täysin omanlaisensa pysähtynyt tunnelma kun ympäröivä maailma on valmistautumassa yöpuulle. Syksyn takavasemmalta joka kerta yllättävä säkkipimeys tuo nyt oman mausteensa puistoiluun, kaukaiselta tuntuvat ajat kun kesällä sain ihailla yöllisen valoisaa taivasta lintujen vielä laulaessa. Tähän aikaan vuodesta seurana ovat puiden koko ajan harvenevat lehdet ja monesti myös vaatteet hiljalleen kasteleva tihkusade. Mutta ei se mitään, sillä pääasia, että saa olla rauhassa.

20160830_223831 (1)

Koiramme kävi koirapuistossa pentuna ”sosiaalistumassa” ja ”viettämässä mukavaa leikkiaikaa muiden koirien kanssa” – ja jos jotain asiaa koiran kasvatuksessa kadun niin sitä. Ei olisi ikinä pitänyt viedä herkässä kasvuvaiheessa olevaa koiranpentua vieraiden koirien villiin länteen. Jälkeen päin olen nimittäin tuhansia kertoja miettinyt, että nimenomaan puistoilut saivat koiran käyttäytymään vieraita koiria kohtaan kuten se nykyään tekee. Aloimme puistoilla rokotuksien jälkeen noin neljän kuukauden iässä, jolloin koira suhtautui lajitovereihinsa hieman vetäytyvästi, mutta kuitenkin kiinnostuneesti. Se osasi leikkiä ja tutustua muihin. Pienenä pentuna se jäi välillä muiden jalkoihin sekä henkisesti että fyysisesti, mutta sisimmältään rohkeana se oppi kuitenkin pitämään puoliaan nopeasti. Pitämään puoliaan jopa niin hyvin, että seitsemän kuukauden ikään mennessä meille oli selvinnyt, että Koira on puistossa vaaraksi itselleen ja muille pullistelullaan.

Jälkiviisaana on hyvä huudella neljän vuoden takaiselle itselleen esimerkiksi siitä, miten olisi aikaisemmin pitänyt tajuta kun leikit menivät liian rajuiksi tai millaisia koiria ei kannata mennä lähellekään. Tietysti katsoimme pentupalleroisen perään, kyselimme toisista koirista ja tarvittaessa puutuimme tapahtumiin, mutta parempi olisi ollut jättää kokonaan menemättä. Koiran sisäsyntyiset huonot taipumukset saivat siellä pienen valtameren verran vettä myllyynsä, ja olemme eläneet seurausten kanssa hampaita kiristellen. Eli omaa tyhmyyttä (tämäkin), mutta toisaalta erilaisen koirayksilön kanssa olisi voinut käydä toisinkin.

20160830_222812 (1)

Suomessa tuhannet ja tuhannet koirat alkavat käydä puistossa pentuna ja niistä kasvaa tasapainoisia ja mukavia aikuisia koiria. Puistossa ajan viettäminen voikin aidosti olla mukavaa koirille, ja kivaahan se on omistajienkin höpötellä muiden samanmielisten kanssa koiramaailman kuulumisista. Pennulle koirapuisto voi kuitenkin olla huono paikka, sillä on omistajan on vaikea kontrolloida millaisia kokemuksia pentu siellä saa. Puistoissa on niin paljon eriluontoisia koiria erilaisilla energiatasoilla ja tavoilla, että yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä. Lisäksi monet tuovat koko päivän yksin olleen koiran ilman lenkkietkoja puistoon purkamaan energiaa, mikä ei ole toivottavaa yhteiselon sujumisen kannalta. Ja kuten niin monessa muussakin asiassa, niin myös tässä on kyse oikeastaan ihmisistä: koirapuistoiluun on olemassa sääntöjä (hyvä kertaus löytyy esimerkiksi täältä), joiden noudattaminen edistää kaikkien hyvää oloa puistossa ja ehkäisevät rähinöitä. Sen vuoksi niitä olisi syytä kaikkien puistossa kävijöiden noudattaa.

Summa summarum: koska meidän koiramme ei sovi puistoetikettiin, emme käy siellä tapaamassa muita koiria. Koira ei kärsi siitä, että se ei jatkuvasti tutustu uusiin lajitovereihin, sillä muutama säännöllisesti tavattava sydänystäväkoira voi riittää täyttämään lajitoverikiintiön paremmin kuin kourallinen uusia ja outoja koiria. Väkisin ei siis arvaamatonta koiraa kannata puistoon viedä, ja pennun kohdalla menemistä olisi hyvä harkita kahdesti.

Minulla on tunne, että Herra Partaterroristi elää ikinuoreksi 16-vuotiaaksi koirapapparaiseksi, mutta jos vielä otan koiran sen jälkeen, yksi asia on varma: sitä en vie koirapuistoon pentuna, jos ollenkaan.

 

Ylämäen tuulisella huipulla

Julkaistu alunperin Morrr.com-portaalissa.

20160905_191054

Teille, joiden elo koiranne kanssa on jatkuvaa ruusuilla tamppaamista tämä seuraava lause voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä: koiramme on viime aikoina tuottanut paljon iloisia fiiliksiä. Meille, joille koira-arki tarkoittaa välillä oman ja koiran pään kuvainnollista seinään hakkaamista se voi olla parasta, mitä koirastaan voi kirjoittaa.

Olen nauttinut koiran seurasta, seurannut sen tekemisiä ja tarkannut sen reaktioita asioihin. Se on esimerkiksi ollut ilahduttavan hyvin kuulolla lenkeillä, tutustunut ystävällisesti uusiin ihmisiin tai osannut tarvittaessa ottaa ihan vaan rauhassa.

20160905_191136

20160905_191321

Ehkä kyse on vähän minustakin.

Ehkä kyse on myös siitä, että minä en ole viime aikoina pingottanut niin paljoa. ”Se on vaan rähinää, mitä sitten” sanoi joku joskus.

Minä olen vaatinut itseltäni koiranomistajana paljon, samoin myös koiraltani, ja osan ongelmista olen suurennellut päässäni isommaksi kuin ne ovatkaan. Pitäisi antaa koiralle enemmän mahdollisuuksia näyttää mihin se pystyy, mutta omaan tynnyriin vetäytyminen on usein helpompaa. Turvallisempaa. Suoja pettymyksiltä ja muiden hiljaiselta tuomiolta.

Olen koiran kanssa useasti todistanut, että pessimisti voi todellakin pettyä. Toisaalta se jaksaa kerta toisensa jälkeen myös yllättää iloisesti ja silloin tällöin myös tehdä tismalleen sen mitä siltä odotankin. Tosiasiassa lempiasiani Koirassa on kuitenkin se, että se tekee välillä juuri niin kuin se itse näkee parhaaksi.

Joku toinen onkin joskus todennut, että terrieri-ihmiset ovat masokisteja. Hmm…