Huono koira muuttaa!

Suuria uutisia!

Huomisesta 1.7. alkaen blogi päivittyy jatkossa lemmikkieläinten hyvinvointiin keskittyvässä Morrr-portaalissa. Vanhat postaukset täältä on siirretty uuteen kotiinsa ja pidän ovet täällä avoinna määrittelemättömän ajan.

Jatkossa itseoikeutetun partaterroristin elämästä voi siis lukea täällä.

Heippa!

Note to self

Nyt kun ulkoilu on taas saanut turhan kireitä piirteitä ajattelin, että voisi olla hyvä ajatus kirjata ylös ohjenuorat, joilla ulkoilusta on mahdollista selvitä ilman isompia verisuonten katkeamisia päässä.

viisi teesiä ulkoiluun

Jaa-a, ehkä kirjon näistä vielä huoneentaulun tai jotain.

Neljän vuoden edestä ylä- ja alamäkiä

Koira täyttää tänään neljä vuotta. En ole kuitenkaan kaiholla muistellut pentuaikoja tai ihmetellyt miten nopeasti aika vierähtää, sillä mieli on ollut vähän alamaissa koiran suhteen. Syy löytyy viime viikon tapahtumasta joka sattui miehen ollessa ulkoiluttamassa tyyppiä.

Kesken tavallisen lenkin matkan päässä edellä kulkenut koira oli rekisteröinyt nelijalkaisen lajitoverinsa ja ilmeisen kiinnostuneena lyönyt liinat kiinni. Mies oli tämän huomatessaan vaihtanut suosiolla reittiä sivutielle. Yhtäkkiä hän kuitenkin oli huomannut, että toinen koirakko olikin lähtenyt seuraamaan heitä ja vieras koira oli pitkällä flexillä suoraan selän takana, valmiina tekemään tuttavuutta. Tilanne oli eskaloitunut sekunnin sadasosassa, kun Koira oli huomannut salakavalasti takaa hiipparoineen vierailijan ja havitteli rähinän säestämänä tunkeilijaa hampaisiinsa.

Mayhemin keskellä mies oli karjunut flexin toisessa päässä olevalle naiselle moniasanaisen mielipiteensä takaapäin väijyttämisestä ja vieraiden koirien lähestymisen etiketistä. Nainen oli sopertanut että hänen koiransa oli vain halunnut tervehtiä, että se on ihan ystävällinen eikä tarkoittanut pahaa. Lopputulos: yksi helvetin vihainen mies, yksi traumatisoitunut nainen, todennäköisesti terrierejä ja miehiä tästä eteenpäin vihaava pikkukoira ja omasta mielestään maailman huipulle jälleen päässyt partaterroristi. Kivoja ulkoiluja vaan kaikille tästä eteenpäin.

20160614_194726

Miehen kerrottuaan kokemuksestaan sympatiani olivat vahvasti hänen puolellaan. Olisin itsekin reagoinut samalla tavalla, huutanut pelästyksensekaisella raivolla kuuppa punaisena loilottaen. Samalla kuitenkin minulle tuli paha mieli naisen puolesta. Hän ja koiransa olivat varmasti olleet aidosti ystävällisellä asenteella liikkeellä, ajatuksena vaikka rupatella niitä näitä samalla kun koirat nuuskuttavat toistensa takapuolia. Niinhän se normaalisti menee, kivoja sosiaalisia tilanteita ulkoilun lomassa. Tällä kertaa vastapariksi oli valitettavasti osunut meidän koira ja tuloksena oli sosiaalinen katastrofi.

Nainen kuitenkin teki väärin, sillä ei todellakaan ole asiallista käytöstä päästää koira takaapäin lähelle ilman ennakkovaroitusta. Olisi vaikka huikannut miehen loittonevalle selälle ehdotuksen koirien kohtaamisesta tai muuten avannut keskustelukanavan jotenkin ennen kuin suin päin ryntää toisten henkilökohtaiselle alueelle. Ei meillä niinku teillä, oli tapana ala-asteella lällättää ja se pätee tähänkin.

20160614_194711

20160614_194709

Tämän kohtaamisen tuloksena meillä on  kuitenkin otettu roimasti takapakkia kaikessa koulutuksessa, mitä aikaisemmin pelkäsinkin. Koira saapastelee taas henkinen keskisormi ojossa ulkoillessa ja vahtii ympäristöään niin ettei hyvä hihnakävely kiinnosta. Olo on taas voimaton ja turhautunut. Tiedän kyllä, että koulutuksessa tapahtuu takapakkeja ja ymmärrän koiran reaktion tapahtuneeseen. Mutta se ei poista tätä oloa.

Tänään on kuitenkin synttärisankarin kunniaksi valloitettu tyhjänä ollut koirapuisto koiran parhaisiin koirakavereihin kuuluvan villakoiraneidon kanssa ja käyty illalla pitkällä lenkillä, mistä kuvatkin ovat. Laitoin lenkille pitkästä aikaa täyskurkkarin koiralle kaulaan ja kävely sujuikin paremmin. Ei se kai auta kuin purra hammasta, hakea vauhtia ja jatkaa taas pään seinään hakkaamista. Ja löytää jostain taas positiivisuus koira-arjessa, olkoon tänään vaikka siitä miten tyyppi nappasi rannalta mukaan ison kepin ja tassutteli ylpeänä se suussaan toiselle puolen järveä. Ihan niinkuin pentunakin. 

Vapaapäivä

Huristelin tänään koiran kanssa bussilla Mustavuoreen. Kiipesimme avaran luonnon valtaamaa laskettelurinnettä pitkin ylös, välillä piti emännän hiukan huilata mutta koira nautti edestakaisin juoksentelusta flexissä. Huipulle päästyämme jäin hetkeksi ihailemaan huikeita näköaloja. Ilma oli kaunis, aurinko paistoi pilvien välistä ja tuuli oli puuskittaista ja paikoin rajuakin. Ensi yöksi on Tampereelle kuulemma annettu tuulivaroitus, mutta nyt tuulenpuuskat tuntuivat vain virkistäviltä.

20160608_152147

20160608_152150 (1)

Kävelimme muutaman kilometrin paluumatkan kotiin. Maankamaralla aurinko lämmitti selkää eivätkä tuulenpuuskat tuntuneet enää yhtä rajuilta. Fiilis oli hyvä.

Jäljellä taas

Kävin taas viime viikolla viljelemässä verta lähimetsään koiraharrastusmielessä. Tällä kertaa sopivan maaston löytäminen tuntui erityisen haastavalta ja päädyin lopulta lähijärven toiselle puolelle, joten voidaan sanoa että täti sai taas liikuntaa enemmän kuin kyllikseen. Kaikkea sitä koiransa edestä ja silleen… Valitsemani paikan maasto vastasi minun ymmärtämystäni oikeasta suosta, mutta kyllä sieltä parinkymmenen metrin pituiselle jäljelle löytyi ei-upottavaa lääniä.

20160527_130538

Voiko olla kauniimpaa näkymää? Tupasvillat olivat sateen jälkeen märkiä, aurinko kurkotteli tummien pilvien takaa ja ilmassa tuoksui juuri päättynyt sade. 

Seuranani jäljen teossa minulla oli noin neljä miljoona läsnäolostani silmin nähden riemastunutta hyttystä, joten yritin olla liikkeissäni nopea. Masokistina halusin kuitenkin myös taltioida tätä jälkikertaa valokuvina, joten yritin suhtautua ympärillä tapahtuviin yksityisen tilan loukkaamisiin zeniläisellä tyyneydellä (ei onnistunut). Loppujen lopuksi visuaalis-taiteellinen puoleni ei jäljen teon dokumentoinnissa päässyt edes loistamaan, joten itse tekemisestä ei ole kunnollista kuvamateriaalia.

Olen nyt muutamaan otteeseen tehnyt tätä koiran kanssa ja itse jäljen teko alkaa jo sujua jonkinlaisella tottumuksella: reitin mahdollisimman hyvä suunnittelu paikan päällä, taskut täyteen tarpeita ja matkaan. Käytän jäljen merkkaamisessa villalanganpätkiä ja olen käytännössä huomannut hyödylliseksi kiinnittää ne melko alas maastoon. Näin niitä on helppo itsekin seurata samalla kun kuitenkin pitää silmällä koiran menoa ja maaston vaihteluita. Aluksi sidoin ne vyötärön korkeudelle tai ylemmäs (”ettei koira äkkää niitä”), mutta niin oli haastavaa kompuroida eteenpäin. Ja ei Koira ole ainakaan antanut ilmi että jäljestäisi niiden avulla. Ja jos on yhtä hataralla sisäisellä kompassilla varustettu kuin minä, kannattaa jättää jäljen alkuun joku näkyvä merkki. Meillä on koiralla oma ihastuttavan pinkki reppu jossa sen kamat kulkee niin hoitoon kuin metsäänkin ja se sopii tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Jälki tehtynä kun yritän aina palata kiertoteitse alkuun jotta tamppaisin jäljellä turhaan mahdollisimman vähän ja kaikessa  tohinassa on yllättävän helppo kadottaa suuntavaisto.

20160527_133622

Osa tarvikkeista: sienenpala ja kuvassa jo tyhjä veripullo. Pitäisi hommata muovinarua tuon villalangan sijaan… Oikeassa ylänurkassa näkyy osin piilotettu kaato.

 

 

20160527_133755

Valmis jälki makuupaikalta eli alusta katsoen. Tällä kertaa jälki mutkitteli luonnollisesti maastoa seuraillen, ei varsinaisia makauksia tai kulmia. Huomaa villalanganpätkät ja reppu.

Jätin jäljen muhimaan noin kuudeksi tunniksi taas, mutta selkeästi aikaa voisi pidentää reilusti (antaa olla jopa yön yli seuraavalla kerralla). Koira nimittäin nappasi kiinni viikon vanhasta jäljestäkin kun kuljimme vanhan ajopaikan ohi! Tällä kertaa jäljelle saapuminen meni melko ikävästi sillä juuri kun olimme aikeissa painella metsään, lenkkipolulla tuli vastaan kaksi koiriaan irti pitänyttä lenkkeilijää.Saimme väistettyä tilanteen täpärästi niin että koirat eivät kohdanneet kunnolla, mutta koira oli niin kierroksilla ettei rauhoittumisesta meinannut tulla mitään. Se kun reagoi vapaina oleviin koiriin vielä tavallista voimakkaammin. Jouduimme tallustelemaan hyvän tovin metsässä tasaamassa verenpaineita (samalla kun kanavoin mentaalista pyhää vihaa kohtaamieni lenkkeilijöiden niskaan, mutta se on taas eri aihe).

Pelkäsin jo että koko jäljestys pitää unohtaa kun koira ei meinannut rauhoittua, mutta lopulta sen hermostuneisuus asettui sen verran että pystyin ohjaaman sen alkuun. Valitettavasti tekemisestä puuttui tällä kertaa normaali into ja tohina, sillä se pälyili vähän väliä lenkkipolun suuntaan ja oli huolestunut vieraiden koirien potentiaalisesta hyökkäyksestä takaapäin. Meno oli muuten kuin ennenkin, eli vauhti oli kova ja tyyppi ei olisi malttanut pysähtyä kaadolla vaan halusi jatkaa matkaa.

Olin lainannut jäljestysoppeja pk-puolelta kylvämällä jäljelle nakinpaloja, ajatuksena innostaa koira työskentelemään pitkäjänteisemmin ja keskittyneemmin. Koiralla nimittäin on tapana malttamattomuuksissaan yrittää ennustaa jäljen kulkua, eli se nostaa kuonon maasta ja lähtee määrätietoisesti sinne missä luulee jäljen menevän. Tällä kertaa kävi niin, että kaveri ohitti menomatkalla suuren osan paloista  ja napsi ne suuhunsa seuratessaan omia jälkiään takaisin itsekseen, kun kaatin nassuttaminen oli rentouttanut loputkin hermopaineet.

20160527_202058

”Nuuh nuuh mitäs täällä on?”

20160527_202050

Hyttyset olivat mielissään jälleennäkemisestämme (ja mukana tuomastani uudesta veripussista), joten korjasin jäljet mahdollisimman pian ja läksimme kotia kohti järven toista puolta pitkin. Tästä kerrasta jäi paha maku suuhun vapaina olleiden koirien kohtaamisen vuoksi ja avauduinkin kotona miehelle ihmisten ajattelemattomuudesta, mutta onneksi tulee uusia kertoja. Tähän astisen kokemukseni mukaan jäljestys on aikaa- ja vaivaavievä harrastus, mutta metsässä vietetty aika ja koiran innostus aiheeseen tekevät puuhasta kuitenkin mukavaa. Seuraavilla kerroilla pitää jatkaa koiran innostamista keskittymään tekemiseen, pidentää jälkeä edelleen sekä antaa sen vanheta vielä kauemmin.

Ja hankkia auto ettei tarvitse tehdä tätä ihmisten ilmoilla.