Kevätauringon paljastamia edistysaskeleita

Tällaisina kevään ensimmäisinä kauniina ja kunnolla lämpiminä päivinä minulla on aina jossain määrin skeptinen olo. Jossain takaraivon uumenissa raksuttaa epäilys siitä, että kylmästi puhaltava pohjoistuuli ja kasvoja piiskaava räntäsade kyttäävät tilaisuuttaan iskeä pahaa aavistamattomien auringosta ja lämmöstä nauttijoiden kimppuun.

Tästä toteamuksesta päästäänkin sitten näppärästi pitkin aasinsiltaa siihen, että vähän sama olo on tuon koiramme touhuista tällä hetkellä. Olen suurella mielenkiinnolla jo hetken aikaa seuraillut sen käyttäytymistä ja dynamiikkaa suhteessa minuun. Ja ristiä seinään, sillä edistystä on ilmassa. Edistymisen juuret ovat tammikuisessa intensiivikoulutuksessamme jossa laitettiin meidän lauman arvojärjestykset ja käytössäännöt uusiksi. Kevät on kulunut omaksuen uusia tapoja olla koiran kanssa ja totutellen niihin ja nyt tuntuu että jonkinlaiset hedelmät kovasta työstä ovat nyt maisteltavissa.

Käytin ilmausta ”edistystä ilmassa”, koska kyse on lähinnä tunteesta että jotain on muuttunut. En osaa kuvailla tarkalleen että mitä, mutta sen huomaa pienistä arkisista tilanteista: siitä miten koira reagoi komentamiseen, miten se hakee huomiota ja ylipäätään siitä miten se katsoo minua. Toisin kuin ennen, se selvästi välillä mielistelee minua ja on joissain tilanteissa jopa hakenut turvaa läheisyydestäni. Vaikka edistyminen on siis lähinnä ohikiitäviä hetkiä ja tunnetiloja tapahtumien jatkumossa, on niiden hetkien huomaaminen hyvin kallisarvoista. Yhden konkreettisen muutoksen osaan kuitenkin nimetä: nykyään Koira saattaa nimittäin hymyillä kun se erityisen iloisena tassuttaa luo rapsutettavaksi. Tiedättehän, sellainen ihmisen hymyä matkiva etuhampaat paljastava hassu irvistys? Ei se ole koskaan ennen tehnyt niin!

Olen myös tietoisesti yrittänyt opetella lisää Koiran hienovaraisempiakin signaaleja ja tehdä sitä nimenomaan koiramaisesta näkökulmasta, ilman inhimillistämislaseja silmillä. Ja kyllä, koira antaa ihan selkeitä signaaleja kunhan vaan tajuaa rekisteröidä niitä tarpeeksi nopeasti. Se kun tuppaa toimimaan niin räjähtävällä vauhdilla joka asian suhteen, että osa signaaleista voi helposti jäädä huomaamatta.

Lisäksi olen aktiivisesti pyrkinyt tarkastelemaan omaa suhtautumistani koiranomistajuuteeni: odotanko koiralta asioita joita sillä ei yksinkertaisesti ole rahkeita toteuttaa (vrt. suhtautuminen ärsykkeisiin lauhkeammin)?  Jos ja kun koira ei luonteeltaan ole sellainen kuin olisin toivonut, eikö ole helpompaa toimia niillä eväillä mitä käytettävissä on kuin väkisin yrittää pakottaa koira sille vääränmalliseen muottiin? Minun koirani ei ole huono vaikka se ei yltäisikään asettamiini kriteereihin, se kun on vilpittömästi ja rehellisesti vain ja ainoastaan oma itsensä. Näiden asioiden kanssa olen siis paininut ja painin edelleen. Osa oivalluksista ei välttämättä mairittele rakentamaani kuvaa itsestäni koiranomistajana (joka ottaa muutenkin pohjakosketusta välillä), mutta ainakin yritän hyväksyä tosiasiat sellaisina kuin ne ovat.

Kaiken kaikkiaan sanoisin siis, että vaikka meillä on edelleen haasteita arjessa ja koiralla on ihan selkeitä yhteiskuntakelpoisuusongelmia, minun suhteeni koiraan alkaa nyt olla oikealla tolalla. Ja askeleita oikeaan suuntaan on otettu muutenkin. Mitä tulee alussa mainittuihin kevään takapakkeihin, niin kyllä tässä koko ajan sellainen pieni pelko persiissä on että kohta tulee takapakkia ja lujaa. Tapahtuu jotain, joka deletoi kaiken saavutetun edistyksen ja olemme takaisin siinä epätietoisuuden ja suoranaisen toivottomuuden tilassa mikä minun päässäni vallitsi viime syksynä. Jokin epäjohdonmukaisuus käyttäytymisessä tai pieni periksianto jossain ja koko huolella rakennettu korttitalo romahtaa (anna pirulle pikkusormi niin se kusee taskuun, sanoi mieheni joskus). Onneksi olen oppinut koirasta lukemaan, että se ei ole ihmisen epäjohdonmukaisuuksien suhteen niin ehdottoman anteeksiantamaton kuin aikaisemmin ajattelin, mutta ei se edelleenkään ole koira jonka kanssa voisi vain olla. Mutta se on meidän koiramme, kaikessa hetkittäisessä raivostuttavuudessaan oma, vilpitön itsensä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s