Ei tämä ole mikään hyvän mielen blogi

Kävin tänään heittelemässä koiran iltanaput lähimetsikköön virikkeistämisen nimissä. Pitkän työpäivän jälkeen tuntui hyvältä olla rauhassa, seisoa töröttää ja kuunnella minulle tuntemattomien lintujen laulua ja metsän ääniä samalla kun Koira vuoronperään nuuskutti ja rouskutti ympärillä. Linnunlaulun, narahduksien ja lähistöllä olleen liikenteen hurinan lisäksi aloin erottaa kevääseen hiljalleen heräilevän metsän tuoksuja ja pudonneista neulasista pehmeän maan jalkojen alla. Kuluneesti sanottuna olin läsnä hetkessä. Ensimmäistä kertaa tuntui levolliselta todella pitkään aikaan.

Jatkoimme matkaa. Olin vaihtanut koiralle valjaat ja flexin ja löntystelin rauhassa perässä kun koira viipotti hajusta toiselle ja tössötti omiaan edellä. Välillä pysähdyttiin taas etsimään nappuloita. Mietin, että tällaista sen pitäisi aina olla. Mukavaa ulkoilua karvaisen kaverin kanssa, yhdessä puuhaamista ja rentoutumista.

20160428_202802

Mutta eihän se niin mene. Päästyämme takaisin kotikadulle vastassa oli taas nurkkien takana vaanivia potkulautoja, puskista ilmestyviä koiravihollisia ja (sussiunatkoon) kännykkään puhuvia ohikulkijoita. Pienten koirien on vähemmästäkin nähty menevän mykkyrälle, tuolla tavalla kun kehtaavat kulkea hänen reviirillään.

Mutta se pysähtynyt, varovaista rauhaa henkinyt mielentila. Sain sen kuljetettua kotiin asti. Jotain mielessä on kääntymässä yöstä aamuun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s