Nyypät jäljellä

Meinasin otsikoida tämän postauksen että ”Jos metsään haluat mennä nyt”, mutta se aiheuttaa itsellä sellaiset korvamadot että enpä sittenkään. Tarkoitus oli kuitenkin kertoa, että Koira kävi eilen ajamassa ensimmäisen verijälkensä. Olin hartaudella pohtinut että mitä harrastaisin tuon meidän partaterroristin kanssa, koska pelkkä lenkkeily ja kotona puuhailu ei todellakaan riitä sen tarpeiden tyydyttämiseen. Silloin vuosia sitten oli tarkoitus hypätä mukaan agilityn ihmeelliseen maailmaan, mutta kuten kerrottu on, tuli melko nopeasti selväksi ettei se onnistu. Liikaa häiriötekijöitä, eli muita koiria nääs. Sen jälkeen olemme lähinnä yrittäneet selviytyä normilenkkeilystä ja harrastaminen tuntui kaukaiselta haaveelta haasteiden takia. Alkuvuodesta päätin kuitenkin että nyt on toimittava.

Päädyin MeJään, eli metsästysjäljestykseen, eli verijälkeen, eli käytännössä meidän osalta kuitenkin puhtaaseen höntsäykseen monesta syystä:

a) sitä voi tehdä kaksin koiran kanssa keskellä ei-mitään
b) koira pääsee käyttämään nenäänsä ja toimimaan viettiensä mukaisesti, olen järkeillyt että meidän metsästysviettiselle tyypille sopisi kuin kuono silmien väliin
c) ei vaadi tiukkoja aikataulutuksia ja on käytännössä ilmaista
d) Suomen metsät, ai että ne on kivoja.

Kävin siis aamupäivällä etsimässä sopivaa paikkaa ja mittailemassa mahdollisuuksia. Kävi ilmi, että vaikka täällä meidän lähellä jonkinlaisia metsäalueita riittää, ovat ne kuitenkin muidenkin ulkonaliikkujien suosiossa. Eli työrauhan takaavan paikan löytäminen oli haastavaa. Erinäisten aiheeseen liittyvien keskustelujen lisäksi olin tankannut mm. nämä ohjeet ja ne takaraivossani ryhdyin toimeen. Aluksi tein makuupaikan, jossa valelin vedellä kastellun sienen naudanverellä. Sidoin sienen kuitenkin ensin keppiin, koska valitsemassani paikassa maasto oli sellaista että narussa vetäminen ei ehkä olisi jättänyt tarpeeksi vahvaa jälkeä (?). Olin leikannut punaisesta villalangasta pätkiä jotka sidoin jäljen varrelle itselleni merkeiksi. Tein jäljestä noin 20m mittaisen, mahdollisimman suoran ilman makauksia tai kulmia. Loppuun pirskotin lisää verta ja kaadoksi jätin palan naudan potkaa, jota peitin vähän maastolla.

Annoin jäljen vanheta kuusi tuntia minkä aikana oli hieman tihrutellut vettä. Iltapäivällä läksimme Koiran kanssa sitten takaisin ja minua jännitti! Päästyämme jäljen lähelle olin vaihtanut tulevalle jäljestäjälle valjaat alalenksulla  ja liinan. Jäljen alkuun päästyämme Koira otti kopin makuupaikasta aivan oma-aloitteisesti ja lähti seuraamaan sitä kiinnostuneena. Vähän ehdin huudella ”jälki, jälki” toivoen, että se yhdistäisi hajun ja komennon. Työskentely kävi keskittyneesti, välillä kuono kävi ilmassa ja reitti heitti siksakkia jälkeen nähden mutta suunta sillä oli kuitenkin selvä. Osasin etukäteen arvella, että vauhti tulisi olemaan melkoinen ja niinhän siinä kävikin, jouduin vähän toppuuttelemaan kun tyyppi meinasi pinkoa välillä. Kaadolle päästyään se pysähtyi aivan hetkeksi haistelemaan tarkemmin, minkä jälkeen se suvereenisti lähti etsimään jatkoa jäljelle! Kun se tajusi että lisää seurattavaa ei löydy, houkuttelin sen nassuttamaan vähän palkintoaan jotta jäisi käsitys saaliista hajun päässä.

Jälkeen päin ajateltuna en ollut tyytyväinen valitsemani paikan maastoon, jatkossa etsin vähemmän varvikkoisen paikan niin jälki on helpompi tehdä, koiran on sitä helpompi seurata ja liina ei turhaan sotkeennu. Olen kuitenkin tyytyväinen kokemukseen, sekä metsässä samoilu että koiran työskentelyn seuraaminen oli todella antoisaa. Seuraavalla kerralla jäljestä voi lisäksi tehdä reilusti pidemmän koska koiralla olisi selkeästi riittänyt intoa enemmänkin. Autottomana ihmisenä sopivan ja häiriöttömän maaston löytäminen tulee olemaan haasteellista jatkossakin, mutta eiköhän täältä jotain paikkoja kuitenkin löydy.

Kotimatkalla yritin ottaa kuvan ensimmäisestä bongaamastani kukasta tälle keväälle, mutta kävi perinteisesti:

20160420_172148

Kas, herra Linssilude ja jalkansa. Kukastakin melkein saa selvää.

Koira puolestaan keskittyi yhteen lempilajeistaan, asioiden kanssa riehumiseen. Tällä kerralla kyytiä korvat heiluen sai keppi:

20160420_172240

”RAAAHH kutsu mua terminaattoriksi!”

Ehdottomasti lähdemma uudelleenkin jäljestämään, tämä oli erinomaisen mukavaa vapaapäivän ajanvietettä ja uskon että Koirakin saa pian homman juonesta kunnolla kiinni.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s